Esikoisen syntymäpäivä 2013

View previous topic View next topic Go down

Esikoisen syntymäpäivä 2013

Post by Admin on Sun Sep 15, 2013 4:08 am

2013 2013 2013 Mobiilipostailuni on vähän takunnut - tai siis taitoni pienen näytön kanssa, mutta toivottavasti postaus on nyt näkyvillä.

Kun pienet punaiset metsämansikat ilmaantuivat niityn reunustoille juhannuksen tienoilla, olin pakahtua. Mieleeni palautui erityinen metsämansikkamuisto. Neljätoista vuotta sitten esikoisen synnyttyä mummi tuli katsomaan ensimmäistä lapsenlastaan ja toi mukanaan minulle metsämansikoista punomansa 'kaulakorun'. Hän oli kovin liikuttunut lapsen syntymästä ja sen ansiosta vuorostaan minä muistan aina metsämansikoita nähdessäni yhden elämäni onnellisimmista päivistä. Olen niin kiitollinen pojastani, että ihan pakahdun. Nyt hän täyttää jo 14 vuotta ja miten ylpeä hänestä saankaan olla. Jokainen vuosi on ollut erityinen, mutta ihan kuin jokainen seuraava muuttuisi aina vain erityisemmäksi.

Ja toki metsämansikoita olemme löytäneet ja syöneet pitkin saaristoa poikien ollessa pieniä, mutta kyllä nyt liikutuin ihan toisella tavalla... että ihan omalla pihalla niitä nyt kasvaa minua pojastani muistuttamassa.

Suurella sydämellä,

2013 2013 2013
Mobiilipostailuni on vähän takunnut - tai siis taitoni pienen näytön kanssa, mutta toivottavasti postaus on nyt näkyvillä.

Kun pienet punaiset metsämansikat ilmaantuivat niityn reunustoille juhannuksen tienoilla, olin pakahtua. Mieleeni palautui erityinen metsämansikkamuisto. Neljätoista vuotta sitten esikoisen synnyttyä mummi tuli katsomaan ensimmäistä lapsenlastaan ja toi mukanaan minulle metsämansikoista punomansa 'kaulakorun'. Hän oli kovin liikuttunut lapsen syntymästä ja sen ansiosta vuorostaan minä muistan aina metsämansikoita nähdessäni yhden elämäni onnellisimmista päivistä. Olen niin kiitollinen pojastani, että ihan pakahdun. Nyt hän täyttää jo 14 vuotta ja miten ylpeä hänestä saankaan olla. Jokainen vuosi on ollut erityinen, mutta ihan kuin jokainen seuraava muuttuisi aina vain erityisemmäksi.

Ja toki metsämansikoita olemme löytäneet ja syöneet pitkin saaristoa poikien ollessa pieniä, mutta kyllä nyt liikutuin ihan toisella tavalla... että ihan omalla pihalla niitä nyt kasvaa minua pojastani muistuttamassa.

Suurella sydämellä,

2013 2013 2013
المصفوفة : أجمل الخلفيات والصور

Admin
Admin

Posts : 64122
Join date : 2013-02-22

View user profile http://prowebsites1.forumaroc.net

Back to top Go down

View previous topic View next topic Back to top

- Similar topics

Permissions in this forum:
You cannot reply to topics in this forum